RATKAISU VAIHDEVUOSIONGELMIISI ON SAATAVANA SUOMESSAKIN.WWW.APUAVAIHDEVUOSIIN.FI Aloitimme asiakastuotekokeilut Nutri5:lla tammikuussa 2009 ja huhtikuun alussa 2009 saivat myös jälleenmyyjät tuotteen testaukseensa. TUOTE ON JUURI NIIN HYVÄ kuin ennakkotiedot ja tutkimustulokset kertoivat meille. Vaimoni Mallu ei oikein itse tiedostanut ongelmiansa vaihdevuosien aiheuttajaksi. Jo kuukauden käytön jälkeen oli muutos huikea. Hän on energisempi eikä pyöri aamuyöstä sängyssä kuumien aaltojen takia ja herää virkeänä aamusta. Itse olen todella hämmästynyt, miten nopeasti Nutri5 on saanut aikaan muutoksia ihmisissä ja erityisesti kuulen niin monen sanovan, että henkisesti jaksaa paremmin, eikä ole enää niin kireä kotona. Miehenä otin heti myös tuotteen käyttöön ja koska kärsin pahanhajuisesta hikoilusta, josta aloin kärsiä alle 40 v. urheilutaustastani ja terveistä elämäntavoista huolimatta. Se harmi on poistunut kokonaan. Lisäksi minunkin kokemukset tuosta ärtyneisyydestä vähenivät huomattavasti käytön myötä. Kokeile 3 kk testijakso, niin tiedät oletko yksi niistä onnellisista 80-90 % käyttäjistä, joilta oireet vähenevät huomattavasti tai poistuvat lähes kokonaan ja mikä hienointa täysin ilman sivuvaikutuksia.